Historia kertoo yleensä hallitsevassa ja merkittävässä asemassa olevista ihmisistä. Tavallisten ihmisten elämästä ja heidän arjestaan on vähemmän kertomuksia.
Maaseudun asukkaiden elämä oli jatkuvaa työntekoa. Oman elatuksen lisäksi oli saatava aikaiseksi viljaa, hedelmiä, vihanneksia, lihaa ym. tuotteita sen verran, että saatiin maanvuokra ja verot maksettua maanomistajalle ja kuninkaalle. Oli tavallista, että viljelijä ei omistanut maataan, vaan se kuului kuninkaalle tai jollekin aateliselle, luostarille tai kirkolle. Viljelijän oli maksettava tilastaan vuokraa tuotteina ja päivätyönä. Mitään oikeusturvaa tai yhdessä neuvoteltua sopimusta ei nykyaikaisessa mielessä ollut. Maata viljelevä vuokralainen saatettiin ajaa pois pienimmästäkin syystä.
Kaupungeissa asuttiin usein ahtaasti ja asunnoissa eikä kaduilla ollut viemäröintiä, joten niissä oli varsin saastaista – jätteet saatettiin heittää kaduille ja esim. erillisiä käymälöitä ei ollut kuin varakkailla. Kaupunkien järjestyssäännöissä saatettiin mm. kieltää ulostaminen torille tai neuvottiin, että tarpeitaan tekevää ei sovi tervehtiä, vaan pitää olla kuin ei huomaisikaan. Sade ja talvi saivat kadut kuraisiksi ja jäisiksi, mitään kunnossapitoa ei ollut. Vain tärkeimmillä kaduilla kirkkojen, hallintokorttelien ja palatsien ympärillä oli kiveys, jossain jopa katettuja jalkakäytäviä.
Huono hygienia ja ahtaus niin maalla kuin kaupungeissa saivat aikaan sen, että monet tautiepidemiat levisivät vapaasti kerran puhjettuaan. Vatsa- ja kuumesairaudet surmasivat usein paljon ihmisiä. Monien köyhimpien terveydentila oli nälän takia koko ajan niin huono, että he eivät kestäneet tauteja. Puhtauden merkitys terveydelle oli tuntematon. Peseytyminen ei ollut tapana edes yläluokan väen keskuudessa, sitä saatettiin pitää jopa vahingollisena. Pahimmat kulkutautiepidemiat surmasivat kokonaisia perheitä ja autioittivat kyliä.
Sodissa tavallisten ihmisten asema oli turvaton. Varsinaista asevelvollisuutta ei yleensä ollut, mutta kartanon omistaja tms. valtias saattoi määrätä torpparinsa tai palvelusväkensä asepalvelukseen tai huoltamaan armeijaansa. Sotimisen "ritarilliset" säännöt koskivat vain korkeasäätyisiä. Tavallisen kansan ryöstäminen tai surmaaminen ei yleensä johtanut seuraamuksiin.
Näihin aikoihin oikeastaan vain varakkailla, aatelilla ja kirkolla oli lain turvaa, vapauksia ja oikeuksia. Köyhyysrajan alapuolella sinnitteli valtava joukko ihmisiä. Oli aivan tavallista, että eri yhteiskuntaluokkien välillä ei ollut edes puheyhteyttä. Tilannetta, jossa ihmiset ovat hyvin eriarvoisia pidettiin aivan luonnollisena, jopa jumalallisena järjestyksenä. Väkivaltaa pidettiin aivan sopivana ratkaisukeinona ristiriitatilanteissa yhteiskunnan joka kerroksessa, perheiden sisältä valtaistuinsaleihin. Esimerkiksi kiduttaminen kuulusteluissa sekä julmat rangaistukset olivat yleisessä käytössä.
Silloin tällöin roihahtavat kansannousut koettelivat yhteiskuntien vakautta koko Euroopassa. Kansan turhautumista oli helppo myös yllyttää ja sitä käytettiinkin hyväksi monissa valtataisteluissa.
Pelkkää kurjuuttako? Oli tietenkin myös humaaneja hallitsijoita jotka kohtelivat tavallisiakin ihmisiä arvokkaasti ja ystävällisesti. Ja varmasti raatamisen ja päivästä päivään selviämisen raskauden lisäksi oli myös tyytyväisyyden ja rauhan hetkiä.
