Pico della Mirandola ja humanismi

Renessanssin aikana ihailtiin antiikin kulttuurien saavutuksia, varsinkin henkisiä. Humanismi on jo antiikin Kreikassa syntynyt optimistinen ajattelutapa, joka korostaa ihmisen ja hänen pyrkimystensä ja toimintansa arvokkuutta sekä näkee suuria mahdollisuuksia inhimillisissä kyvyissä ja tiedonjanossa. Humanistien mukaan ihminen  pohjimmiltaan on hyvä ja terve ihminen pyrkii hyvään ja tasapainoiseen elämään.

Kirkko ajatteli toisin: Ihminen on syntinen ja maallisen elämän tuli olla valmistautumista kuolemaan ja sen jälkeen edessä olevaan jumalalliseen arviointiin ja tuomioon: taivaaseen vai ikuiseen kadotukseen? Renessanssin humanisteilla ei ollut edellytyksiä asettua suoraan kirkkoa tai maallisia vallanpitäjiä vastaan, mutta heidän työnsä kantoi hedelmää vähitellen ja usko ihmiseen sai yhä enemmän jalansijaa.

Varsin nuorena kuollut Giovanni Pico della Mirandola, 1463 –1494, oli firenzeläinen renessanssifilosofi ja humanisti. Hän ryhtyi opiskelemaan filosofiaa Ferraran yliopistossa. Picon suuri projekti oli Platonin ja Aristoteleen filosofisen ajattelun yhdistäminen. 23 vuoden iässä Pico pääsi julkisuuteen ilmoittamalla puolustavansa julkisessa väittelytilaisuudessa 900 filosofista väitettä, jotka hän oli koonnut eri lähteistä ja laatinut niihin omat kommenttinsa. Paavi puuttui asiaan ja esti aikeen. 

Pico pakeni, joutui vangituksi Ranskassa, mutta sai vapautensa Lorenzo de Medicin ansiosta. Firenzen ruhtinas oli Picon suojelija ja tukija. He olivat olleet aktiivisessa kirjeenvaihdossa ja keksutelivat mm. runoudesta. Lorenzon suojeluksessa Pico sai työskennellä rauhassa, mutta ei kyennyt enää julkaisemaan mitään.